 |
|
|
Tervetuloa
Asseri Racing Team on supermotoon ja jäärataan erikoistunut yksityistiimi Jyväskylästä.
Sivuillamme kerromme kilpailutoiminnastamme, esittelemme yhteistyökumppanimme ja erikoisavustajamme.
|
Ajankohtaista
|
Kaudella 2009
|
Asserin omia mietteitä kaudesta 2009 Kausi 2009 oli monipuolinen. Menestystä kuin myös pieniä vastoinkäymisiä, joista ylitse päästiin kovalla treenillä ja asenteella. Jääradalla menestys ei ollut toiveitteni mukainen, huonojen lähtöjen ja muutamien kaatumisien takia mitalit jäivät saamatta. Mieltä piristi kuitenkin onnistuminen jäääradan joukkue SM kilpailuissa, joissa saavutimme JMU:n joukkueella pronssia.
Keväällä matkasin Saksaan muutamaksi viikoksi Hermusen luokse treenaamaan. Radat olivat mahtavat, ja nopeuttakin saatiin hieman lisättyä. Sään suosiessa viikot menivät nopeasti kiertäen niin Saksan kuin Tšekin supermoto ratoja. Matka huipentui Grossenhainissa ajettuun Saksan mestaruus osakilpailuun. Kisaan osallistuminen toi realistisen käsityksen mitä vauhtia maailmalla todellisuudessa mennään. Kilpailun sijoitukseni oli 9. ja paikka superfinaaliin aukesi. Aikataulu kuitenkin esti osallistumiseni superfinaaliin, laivaan oli ehdittävä. Supermotokausi alkoi odotettua paremmin. Alustava lähtökohta oli tulla maaliin ehjänä 10 parhaan joukossa. Kisoja kierrettiin ympäri Suomea ja pistetilanne oli tiukka. Viimeinen kisa ajettiin Iisalmessa ja sinetöin open-luokassa pronssia. Kauden päätyttyä oli armeija edessä. Pian sinne lähdettyäni sain hienon tilaisuuden lähteä Bulgarian Pleveniin edustamaan Suomea joukkue MM kisoihin. Koko porukalle erittäin isona yllätyksenä voitimme MM pronssia. Tämä mitali kaulassa laitettiin kausi hymyillen pakettiin. Kiitos tästä kaikille mukana olleille! Nyt innolla odottaen tulevaa jäärata kautta jatketaan harjoittelua. 
|
19.01.2010, Team Kingelin |
|
|
Otsikot: SuperMoto Of Nations, 02.09.2010 Supermoto DM Lichtenberg, 06.07.2010 Supermoto DM Harsewinkel, 06.07.2010 Supermoto EM 2010 Castelletto Di Branduzzo , 03.05.2010 |
|
|
 |
|







|